Shokkeja ja shotteja

Otsikko kertoo paljon, mutta se ei kerro tarpeeksi joten kerron teille kaikkea kivvaa ja tekstithän höylättään humorilla ettei kellekkään tulis paha mieli.
Viimeviikkohan meni reenien parissa ja voisin melkeen paljastella vähä yksityiskohtasemmin mitä kaikkea näihin "perusreeneihin" sisältyy.
Että kun laite näyttää tältä:

Niin eihän se voi ollakko hauska? Ja ei tämä ei ole mikkään laskuvarjohyppy_simulaattori vaikka valjaat vähän huijjaakin, vaan tämä on kävelysimulaattori ja ei, se ei ole hauska.
Sanotaan että perusjorma kävelee sen parikymmentä kilometriä päivässä ja meikä kävelee ~250metriä ja hikeä ja kirosanoja tullee varmasti enemmän entä BC:llä kyykkyä pukkaavan Jarnon suusta, joten se varmaan kertoo aika hyvin kuinka hauskasta laitteesta on kyse.
Joku varmasti ajattellee tässä vaiheessa että no eihän se ole ko kävellä menemään, muttako meikäläinen ei ole yli 2kk kävelly "oikeaoppisesti" niin on tosi paljon asioita joita häätyy ottaa huomioon ja tietyt lihakset häätyy olla kovempana entä 14 kesäsen nakki naapurin Maijua vilkuillessa tai muuten kävely on semmosta että lantio keinuu enemmänkö just sillä Maijulla.
Mutta eipä tänne lomailemaan tultukkaan, mutta siinä vaiheessa ko meikäläinen pistettään aivan oikeisiin palikkatesteihin ja laitettaan rakentammaan palikoilla jotaki taloja tms muuta vastaavaa niin kyllä siinä ei ees mulla ennään huumori kestä..

Tämmösiä mökkejä on tullu pari kappaletta rakennettua ja on tehty jotaki aivan randomi tehtäviä että en ees viitti tässä kertoa enempää tai jokanen nauraa niin paljon että lopputekstit jää lukematta.
Takasin reenien pariin, jos pitäs sanoa mikä reeni tai mikä ohjelma on ns.lemppari, niin kyllä nuo sähköshokit vie varman voiton.
En tiiä oonko laiska vai mistä se johtuu että se on lemppari, varmaanki juuri sen takia että ei tarvi mittään tehä.

Paitsi ottaa iisii, mutta kylläpä tämänki saa tuntummaan erittäin epämielyttävältä tarpeen vaatiessa..
Ja sitten päässään siihen toiseen "lemppari" treeniin ja sehän on se kaikkien lasten rakastama uinti!
Mikäpä onkaan sen parempaa ko pääset vetteen ja pitkästä aikaa voit kävellä ilman tukea ja onhan se olo aina sen tunnin verran vappaampi.
Salilla sitten nyt ei tule mittään sen erikoisempaa tehtyä että se on sitä perus 10min pyöräilyä aluksi, sitten perus reisi ja perse reenit, varmaanki kaikista vaikeinta tällä hetkellä on loitontaja ja lähentäjä reeni, eli se on sitä kuuluisaa haarat levälleen ja haarat kiinni reeniä, jolla kuulemma saahaan reenattua niitä lihaksia ettei se lantio heittelis miten sattuu, mutta ainoa mitä mie siinä laitteessa on itkua ja tuskaa, niin hyvässä kunnossa on tämän kaverin lihakset, mutta sitkaasti mennään! Vielä 6 viikkoa 2 päivää edessä.
Siinäpä on viikon suurimmat haasteet, mutta kokoajan pyritään menemään eteenpäin, reeneistä ei sen enempää.
Pääsinpäs sitten viikonlopuksi kotia ja perjantai nyt meni kotona löhötessä, mutta kylläpä seki aina tämän sairaala elämän voittaa.
Lauantaina pääsi sitte kotiaki pitemmälle ja yhelle kaverille käytiin juhlimassa vuosi lissää ikkää ja sunnuntainen olotila kerto tietenki että kuinka hauskaa meillä oli.
Pyörätuoli oli kovalla käytöllä ja rappusia tuli vaihteeksi käveltyä vuojen eestä..

Näihin kuviin näihin teksteihin ja vaikka näihin tunnelmiin on hyvä lopetella, sitte kerätään taas pari päivää lissää kertomisen aihetta ettei mene ihan ykstoikkoseksi.

Iltasadun tynkää

Noonii ninnunnannun näin on tehty ja tänne on tultu, asiasta alligaattoriin kaikkia varmaan ensimmäisenä kiinostaa tietää perinpohjasesti miten mulle tämä onnettomuus on käyny ja mitä kaikkea siinä ohella on sitte käyty läpi joten enköhän sitte rustaa tänne iltasatusen teille kaikille miljardille lukijalle.
Onnettomuus sattu mulle 10. - 11. Elokuuta 2013 välisenä yönä, simerockissa oltiin rovaniemellä ja siinä sitte esiintyjien jälkeen alko aika läheneen paikan sulkemista ja siitä sitte kurvattiin poikasen kanssa jonku einarin corollalla Onnelaan, jossa sitte tietenki tavanomasesti riipastiin niin sanotusti tuhti humala päälle "meilläpäin ei oo hauskaa pienissä".
Sieltäpä ei sitte sen kummempia muistikuvia jääny kaaliin, mutta sen verran tiedän/muistan että hotellille lähdin ja siinä 3promillen humalassa oli sisäinen GPS pettäny sen verran, että oltiin eksytty ihan väärän rakennuksen pihalle kuin "hotellin", tai siis minä itse olin eksynyt.
Enpä tiiä sitte mistä mayor: kiikumpa tohon katolle ja hyppään tohon jonku parvekkeelle- idea oli syntynyt, mutta näin siinä oli jokatapauksessa päässyt käymään. Eipä siellä kämpässä tainnu ketään olla, kun ränniä pitkin olin yrittäny lähteä kiipeämään alas.. Noh, eihän se kevyt ränni nyt kestä noin 80 kilosen kaverin painoa, mutta pistetään kännin piikkiin.
Sieltä sitte lähettiin sitä hurjaa vauhtia alas, kun siitä räjähdyksen keskeltä oli sitte "heräilty" niin siinäpä sitte aikani yritin huudella että sieltä edes joku tulis antaan vähä apua, kun oli "vähän" tuota selkäkipua.
Sieltä sitte saapu joku pelastava enkeli, joka oli sitten ajatellu että: "siinä on taas joku nuori kusipää nukkumassa humalaa pois".
En tiiä mitä ollaan sitte juteltu, mutta naiselle olin sitte sanonu että ihan perus 2 tuntia oon tässä maannu, oikeasti vain 30minuuttia.. Hän sitte siitä kilautti ambulanssin hakemaan ja siitä alkaa sitte tämä selviytymis stoori..
Oulun yliopistollinen sairaala:
Sieltä OYS:sista sitten herättiin ja kun siinä sitte olin järkiini päässyt että edes puhetta ymmärsin (leikkaus takana ja vahva lääkitys päällä) kertoi lääkärisetä mulle että selkärankasta on yksi nikama mennyt murskaksi ja kaksi nikamaa on murtunut ja sulta on leikattu selkä ja otettu se yks murskaantunu nikama pois ja sinne on sitte laitettu muutama ruuvi ja metallin palanen ja yhdistetty ne 3 nikamaa mitkä sieltä meni ja sulla on sitte jaloissa vielä molemmissa se 5 murtumaa.
"Okei, tämä selvä." Enhän mie nyt oikeasti tajunnu mistään mittään, mutta näin se vain oli päässyt käymään.
Seuraavana päivänä sitte alettiin oikeasti olemaan tajuissaan ja aloin asiaa ymmärtään ja yks kaks mietin että vittu mulla ei liiku jalat.. CMON!!! 
Mutta onneksi ei helvetti ollu sentään rapulaa.
Ja sinä seuraavana päivänä mentiin vielä toiseen leikkaukseen jossa multa leikattiin yksi kylkiluu kokonaan pois, siireltiin sisäelimiä jotta päästiin selkärankan ns.sisäpuolelle laittamaan joku "tunkki" tms tukemaan sitä selkärankaa. Ei siinä mittään, mutta kun heräämöstä heräsin ja mulla ei edelleenkään oo liikettä jaloissa, hengitys on vitun tuskallista ja lyhyttä ja tuntuu että keuhkoihin ei saa yhtään ilmaa, käsistä lähtee yhteensä 4 letkua, selästä 2 letkua ja nokasta 1 letku ja tuskat on sanoinkuvaamattomat niin kyllä siinä alkaa pikkuhiljaan herämään ajatuksia että ei vittu on tää tosi ja kuolema on lähellä..
Sieltäpä itseni sitte taistelin voittoon ja pääsin takasin osastolle makaamaan.
Siinä muutama päivä tuli lepäiltyä ja sitte alettiin saamaan jalkoihin jotaki eloa ja jumppailtiin mitä pystyttiin, seuraavan oli vuorossa pyörätuoli.
Voi pojat! Ekaa kertaa nousen istumaan 4 vai 5 päivän jälkeen, tuntuu että taju lähtee ja selän rei'istä valuu kudosnestettä tai jotaki muuta shaibaa.. NOT NICE!
No eihän sellasessa tilassa mua nyt helvetti sentään voi pyörätuoliin nakata ja sanoa että veätä menemään, ei.
Muutama päivä sitte vielä jalkoja ja muuta kroppaa jumpattiin ja päästiin siihen pyörätuoliinki istuileen ja voi henget sentään sitä tunnetta ko pääset liikkelle ja pihalle viikon jälkeen...
Eipä siinä sitte, seuraava viikko meniki tosi nopeaa ko pysty tekemään jo joitaki asioita eikä tarvinu vaan sängynpohjalla maata, mutta kyllä se suurinosa ajasta kulu sarjojen ja elokuvien katteluun..
Viiminen päivä oulussa, nilkat alkaa näyttämään elon merkkejä (tunto palautuu ja jänteet alkaa liikkumaan)
*Ensimmäiset ilonkyyneleet* "Vittu mie selviän tästä ja juoksen vielä niinkö ennenki"
Oulusta pois ja LPKS kutsuu:
Aivan mahtava tunne!
Pääsen lähemmäks kotia ja liikkuminen onnistuu jo pyörätuolilla oikein näppärästi!
Kemissä ei sitte mitään sen kummempaa tapahtunu, siellä taisin muutenki olla vaan sen 3 yötä ja sain siirron Tornion vuodeosastolle, josta päästiinki suoraan kotilomalle.
Nyt alkaa olemaan.. Oma sänky, koti, kaverit. Elämä alko näyttään taas ihan sairaan valosalta ja eka yö kotona tais mennä taas niitten ilonkyynelten parissa, varmasti yks elämäni parhaimmistä asioista oli tapahtunu. Pääsin omaan sänkyyn!
Ekan yön jälkeen kotona menin sitte terassille ko siihen saapu pari kaveria niin siinä sitte rupateltiin ja huomasin että hetkonen mitä vittua meikän varpaat hommaa? Oikean jalan varpaat veti semmosta rallia että ei oo ennen nähty.. Mitäs siihen muutako naurahin että ei helvetti kattokkaa nyt pellaa jo varpaat!
Kotoa en jaksa enempää teille rupatella vaan hypätään se yksi ja puoli kuukautta eteenpäin:
11. - 13. Lokakuuta 2013         Levi ja Rocktober!
Voi pojat ja tytöt.. Nyt alkaa olemaan, nyt alkaa olemaan taas ihanaa.
Mitäs siellä? No eihän siellä sitte muutako veettiin Perjantaina ja Lauantaina kaiffojen kanssa känsät päälle, noh.. Eipä jääny sieltäkkään paljoa muistikuvia, mutta hauskaa oli!
Tarkotus levillähän oli se että veetään perseet ja katotaan onko ihmisellä ns. kännilihasmuisti, koska moni väittää että kännimusti löytyy. Mutta ei löytyny kännilihasmuistia enkä oppinu taas käveleen! Mutta noh, portaita tuli sen verran rampattua ylös ja alas että olo oli aivanko maratoonin juosseella..
Moni varmaan ihmettellee tällä hetkellä että "portaita? ylös ja alas?"
Kyllä, portaita, kaiteesta vaan tukea ja ei muutako hipidihoplaa.
Kävely luonnistu jo sen verran, mutta tasapaino kadoksissa ja lihakset todella surkastuneet. 
Ko oltiin levistä selvitty ja siitä kauheasta darrasta (tunsi taas olevansa elossa) niin alkoki aika läheneen kuntoutusta oulussa.
16. Lokakuuta 2013          OYS Ja Kuntoutus
Mikäs tässä, kuntoutukseen on selvitty ja täällä on kohta viikko jo vietetty ja on muuten paiskittu duunia!
Mitä mun päivään sisältyy? Meikän päivään sisältyy 1h fysioterapiaa, 1h kuntosalia, 1h uintia, 1h sähköshokkeja pohkeisiin, 10min kävelysimulaattorissa kävelyä, 20min pyörällä polkemista + omatoimiset liikunnat.
Eli siinä on jo 5tuntia rankkaa aktiviteettia päivässä ja voin sanoa että nyt alkaa tuntemmaan että jalat elää, on meinaa sen verran hellänä, mutta ei kipuu ei hyötyy, eiku hä?!
En viitti teille nyt enempää rustata tänne ko tässäki on jo yks Agatha Cristien novelli...
Lopuksi ihan himona kuvia!!! 

Kuvat satunnaisessa järjestyksessä, mutta haittaaxe?